Arja-piirros vuodelta 1995

Enkelin Silmin 2/95 -lehden piirrustuskilpailu

Arja Korisevan fan club -lehden Enkelin Silmin numerossa 2/95 julistettiin piirrustuskilpailu. Kilpailujulistus kuului näin:

PIIRRUSTUSKILPAILU : Arjan muotokuva.

Voittajan piirrustus julkaistaan seuraavassa Enkelin Silmin-lehdessä.
Palkintona Me kaksi vain, MC.

Palkintona oli peräti C-kasetillinen vanhaa Arjan musiikkia, joten itse palkinto ei varmaan monia houkutellut osallistumaan.


Vasemmalla on kilpailuun lähettämäni Arjan muotokuva. Hain tarkoituksella aiheekseni perinteisestä muotokuvasta poiketen naurukuvaa, sillä pidin naurua Arjaan kiinteästi kuuluvana elementtinä.

Monet ArjaWorldissa käyneet muistavat tämän piirroksen - se oli ArjaWorldin tunnuskuvana vuosien 1996 - 2001 välisen ajan, jonka jälkeen otin Rönnin lavalla 27.6.1998 ottamani valokuvan ArjaWorldin uudeksi tunnukseksi.

Kuva on piirretty pehmeällä lyijykynällä A4-kokoon vapaalla kädellä. Mallina käytin kuvan mukaista valokuvaa Arjasta. Olen ollut piirrokseeni hyvin tyytyväinen, vaikka sillä ei tässä piirrustuskilpailussa menestyttykään, sillä en koe olevani kuvaamataidon numerostani huolimatta mikään taidemaalari.

Valokuvaaminenkin on keksitty ja siinä säästää aikaa .

Näet ArjaWordin hienompana, jos hankit uudemman Internet-selaimen!